perjantai 28. elokuuta 2015

Sateinen päivä

Tänä aamuna satoi, kun kävin parin kilomterin lenkillä rantaraitilla. Minulla meni 25 minuuttia kävellä pari kilomteriä, ja omasta mielestäni se vaikutti kovalta nopeudelta. Se tarkoittanee sitä, että kuntoni on jopa kasvanut. Tapasin matkan varrella miehen, joka oli menossa uimaan Mattilanniemeen ja kysyi missä olisi paikka jossa ei olisi niin kamalasti kaislikkoa. Totesin että en ollut täysin varma, mutta löysin sitten hetken päästä avoimen paikan :'D

Tänään kokeilin jalkalihaksiani ja nekin ovat kasvaneet kovasti. Jalkani ovat aika kovat myös rentoina eivätkä enää lillu mukana. Olen suorastaan aika ylpeä itsestäni!

Lenkin jälkeen kävin naapurissa puhumassa ja katsomassa Simpsoneita. Sitten menin takaisin kotiin syömään eilistä ruokaa ja pelaamaan Simsiä.

Iltapäivällä, kun sade hieman hellitti, menin jopa toisen kerran lenkille. Minulla oli hieman seikkailumieltä, joten menin toiseen suuntaan kuin yleensä. Löysin jonkin pienen rivitaloalueen, joka sitten johti umpikujaan. No, tulipahan sekin nähtyä!

Bongasin siellä rivitalojen luona myös kaksi ihmistä, joilla oli ruskeat hupulliset viitat, vähän kuin fantasiakirjoissa ja elokuvissa. Mietin, että mitäköhän sakkia ne olivat. Mutta en uskaltanut mennä kysymään.

Menin vahingossa myös erään kartanon taakse. Siellä oli vanha, puoliksi mätä seiväs aita, joka kaipasi aikamoista korjaamista. En ollut koskaan ajatellut, että sen kartanon taaksekin pääsee. Mutta nyt kun jälkeenpäin ajattelen, niin kaikenhan voi kiertää...

Että tämmöinen päivä.

Pörröistä perjantaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluatko sanoa jotain? Otan vastaan rakentavaa kritiikkiä, mutta en haukkumista tai muuta ilkeää. Myös positiivinen palaute kelpaa :3